Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tarinaa tyttäreni Marikan kohtalosta. Hänen vammauduttua 3.4.03 auto-onnettomuudessa. Jonka seurauksena hän sai vaikean aivovamman, sekä menetti mm. puhe-ja liikuntakykynsä.

Itse toimin hänen omaishoitajana. Sivut ovat tarinaa siitä, millaista elämämme on ollut tuon kohtalokkaan päivän jälkeen.

Sivuilla on myös vieraskirja, johon voit käydä jättämässä terveisesi!  :)

 

 

26.01.2012 - 18:18

Tänään kävimme Marikan kanssa Respektalla uusien kipsimuottien otossa. Entiset tukiortoosit ovat jo yli 2 vuotta vanhat ja neitonen on siitä jo pikkaisen kasvanut. Samalla saimme uusittua tukiremmikengät ja ovatkin oikein kauniit punaiset kengät . Varsinaisia tukiortooseja/dafoja Marika sitten käyttää kippiseisomisen ja kuntopyöräilyn apuvälineinä.

Päivä oli ihana auringonkin pitkästä aikaa pilkistäessä taivaalta ja pikku pakkasen nipistellessä nenän päästä. Ulkoiltuakin tuli sitten kotiin palattua.

Marika jäikin sitten avustajansa kanssa kotiin touhuamaan. Niin itse pääsin rentoutumaan avantouinnin pariin. Niitä arjen pikku pipanoita, jotka saa päivän paistamaan  :)

 

01.01.2012 - 17:02

Tänä aamuna, uuden vuoden kynnyksellä, kuiskasin pienen toiveen;

Anna ystävillemme kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan, kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.

Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalla kulkemaan!

* * *Onnellista Uutta Vuotta 2012 !! * * *

 

28.12.2011 - 20:09

Marika sai vähän ennen joulua postista kauniin punaisen paketin. Se säästettiin kuitenkin joulupukin tuloon asti, eikä kurkittu tai tirkistelty sisältöä salaa. ;)

Ja joulupukin käytyä, kun paketteja avattiin, myös se iso punainen paketti. Niin sieltä putkahti mitä ihanin ja lämpöisin torkkupeitto <3

Heti päiväunille käydessä Marika halusi uuden lämpöisen peiton lämpöön.

Ja uni tulikin pian lämpöisen peiton alla. Peitossa on mitä ihanampia ja suloisia kissa aiheisia tilkkuja. Ja yksi Nalle Puh :)

Peitto onkin nyt sitten päivittäisessä käytössä ja öisinkin vielä jalkoja lämmittämässä. Peitto on Marikalle jo nyt oikea aarre ja tärkeä lämmittäjä milloin missäkin liikutaan.

Jouluaattona käytiin mm. enon haudalla viemässä kynttilät ja mummon luona sairaalassa, niin peitto kulki Marikan lämmittäjänä niilläkin reissuilla.

Iso kiitos sinne niille kaikille ahkerille käsityöläisille, jotka olette osallistuneet Marikan Kissapeiton tekoon. Se lämmittää niin lasta, kuin äidin sydäntäkin <3 Kiitos!!

 

 

19.12.2011 - 19:07

 

*  *  *  *  *  *  *  *  *

Tonttu kun hiipi meidän pihaan, varoen tartuin sen punaiseen hihaan.

Pyysin; Viestin viethän ystävälle, niin paljon hyvää toivoisin hälle.

Tuoksua kinkun ja kynttiläin. Iloa, riemua kukkurapäin.

Lämpöä, rakkautta läheisten, ystävän jouluisen halauksen.

*  *  *  *  *  *  *  *  *

 

05.12.2011 - 16:49

Tänään Marikan kans touhuiltu kahdestaa tai no, muutama kissa seurana ;) Postiakin neitokainen sai ja kysymystä, joko kissa kortit riittää ;) Hymy piti antaa, jos kissakortit on edelleen terve tulleita ja kylläpä tuli iso ja iloinen hymy.

Mut tässäpä sitten näitä meidän kissojen päivän askareita. Eli ruokailua ja sit lepoa, et jaksaa taas ruokailla. Nessu ja Völe Koistinen tässä niin toisistaan huolta pitäen.

Kissa sit vähän matkan päässä rennosti kippurassa. Välillä jo piti sitä tökkiä et oikeesti voiko joku nukkua samassa asennossa tunti tolkulla, mut voi se näköjään.

Sit se vähän mulkoili, et mitä tuota tökit kesken unien. Ja kävi keittiön penkille kippuraan.

Marikan kans meillä aina hauskaa näitten viiksekkäiden kans. Ei käy aika pitkäksi, kun niitä seurailee. Ja Nessun kans voi ihan jutella, kun se sille päälle sattuu. Sellaisia vanhoja herroja meillä täällä Marikan ja meidän muidenkin ilona ja piristeenä täällä asustaa.

Nappeja

 Ota sivulinkki (nappi) omille sivuillesi;

 

Näillä vierailen;

 

 

11021-1.jpg picture by tonnikeiju_2009

 

 

Kävijöitä sivuillani 10.09.10 alkaen
Kirjoita vieraskirjaani
Tunnustuksia

 

 

 

 

 

Kello