Pirtsakat pakkas aamut on ilahduttaneet meitä nyt muutamana aamuna. Lunta ei vielä meidän leveys asteilla ole, mut päivien kuulaus muuten ilahduttaa.

Marikan kans on pärjäilty kotona. Mikä on enempi kuin saavutus. Kontrolleissa on käyty ja verikokeet ovat olleet tähän asti rauhallisia. Nyt tosin munuaisten puolella proplematiikkaa, jota nyt sitten viisaammat onneksi miettii. Suoniyhteydestä ollaan tässä pikku hiljaa pääsemässä eroon, jos vain ei enää tulisi mitään takapakkeja.

Ja laboratorio kokeita luotettavampi on ollutkin Marikan oma iloinen ja aurinkoinen olemus. Ja se, että hän nauttii siitä, että voi olla kotona. Aina kun on kontrolleihin ym. sairaalalle lähdetty ja siitä toki hänelle kerron, että miksi mennään. Niin aika totiseksi se Marikan vetää. Mutta viime viikolla käydessämme jo kyllä pienellä houkuttelulla hymyn antoi lääkärillekin :) Tokihan se pienen ihmisen mielessä on, että kun on kipeänä  ollut pitkään sairaala hoidossa, niin sitä miettii, kun näkee niitä hoitaneita ihmisiä, että miksiköhän sitä tänne on taas tultu.
Kun kieltämättä, itselläkin tietyt hajut ja äänet tuo aina tietynlaisia muistoja mieleen. Niin miksi ei Marikallakin.

Mutta siihen mukavampaan puoleen. Eli olemmekin jo ristineet nämä meidän kissat "terapiakissoiksi", sillä niin suuri vaikutus näillä tuntuu Marikaan olevan. Ja tämä uusin tulokas, Kaapo-herra erityisesti, kun on sellaista sylissä viihtyvää sorttia (nytkin tässä viereisellä penkillä käärönä nukkuu). Niin eipä ole iloisempaa ilmettä ja hyvää mieltä enempää, kuin silloin kun joku kissoista asettuu Marikan jalkoihin käärölle kehräämään. Kuva kertoo taas enempi, kuin tuhat sanaa :)



Marika käymässä päiväunilleen eilissä päivänä. Niin Kaapo halusi tulla hetkeksi jalkoja lämmittämään. Ja on se jännä, miten ne ei muuten mene Marikan päälle, kuin aina vain jalkoihin. Ikään kuin ne tietäisi varoa, kuka tietää. Mutta siinä hyvin uni maistui, molemmille.