Marikan kans touhuiltiin piha hommia eilissä päivänä ja pikkuveljen polkupyöräkin maalattiin.



Huomenna onkin sitten kontrollipäivä. Jännittää taas kerran, missä sitä veriarvoissa ym. mennän.  Ja onko kaikki muuten ok... Huh, huh, voishan se elo olla helpompaakin. Joskus onkin miettinyt, et millaistahan olis ihan "tavallinen" elämä? Sais mennä ja tulla, reissata ja tehdä extempore juttuja. Ei tarvitsisi pelätä ja  olla huolissaan ihan jatkuvaan. Suunnitella ja kuvitella kaikkea mielessään, mitä seuraa jos, miten reagoin jos ja miten muut reagoi.
Joskus onkin tullut mietittyä, et jos tälläiseen elämään repäistään ihminen tuolta maantieltä, kun se luulee palaavansa ihan turvallisesti kotiin jatkaakseen arjen touhuja ja rutiineita. Niin onneksi ne ei tiedä kaikkea mitä tälläinen tuo tullessaan. Mut eipä silti, kiduttavaa se on sekin, kun vuosi kausia olet tilanteissa joissa et olisi halunnut olla sitä yhtäkään kertaa.  Senkin reissun olisin jättänyt varmasti tekemättä vuonna 2003, jos olisin tiennyt millaiseen kohtaamiseen se johti.
No kohtalonsa kullakin, meillä tälläinen, jollakin jokin muu. Eikös sitä sanota että vaikeudet vahvistaa, hui, miten vahva sitä kohta jo onkaan? Toivottavasti ei koskaan kuitenkaan niin vahva, ettei osaisi asettu toisten asemaan.