Rukousystävä-lehti 4/09

Juha Kokkilan kirjoituksesta "Herää Faija" lainattua;

 

  

Käsitys jostain asiasta voi saada yleisen mielipiteen statuksen, vaikka kukaan ei syvällä sisimmässään olisi tuon käsityksen takana. Yleisen mielipiteen uhmaaminen edellyttää rohkeutta ja riippumatonta ulkopuolisuutta. Näitä yleisiä mielipiteitä voi syntyä harmittomista asioista, mutta myös vakavista ja vaarallisista asioista. Kansanmurhien, sotien ja vainojen taustalla on pitäyt kehittyä jotain tällaista yhdessä vikaan mennyttä pimeyttä.
Pitäisi silloin tällöin pysähyä miettimään, mitä kaikkea suostun elämässäni toteuttamaan vain siksi, että se on virran viemänä vaivatonta. Vastuumme tekemisistämme ei pienene piiruakaan, vaikka miljoona muutakin tekisi samoin.
Jumala on antanut meille käskynsä, joita noudattamalla elämämme voisi olla hyvää ja arvokasta. Jeesus on antanut meille elämän ohjeet mm. vuorisaarnassaan. Jeesus oli aikansa radikaali. Hän "herätti" aikansa fariseuksia ja kirjanoppineita. Minä en pysty noudattamaan noita tärkeimpänä pitämiäni elämisen ohjeita edes yhtä päivää. Virta vie ja minä vien muitakin virran mukana. Joka päivä tarvitsen herättämistä ja anteeksiantoa.
Kun sotien ja nälän ja kurjuuden keskellä kysytään "miksi Jumala sallii tämän", olisi rehellisempää kysyä "miksi me ihmiset sallimme tämän"? On kyse ihmisten toisilleen aiheuttamasta vääryydestä. Ilman ihmisten vääriä ratkaisuja ei olisi yhtään sotaa, ei nälkää ja inhimilliset kärsimykset olisivat olemattomia. Luokittelemme vaikutusvaltamme ulkopuolelle luonnon katastrofeja ja onnettomuuksia, vaikka niistäkin lähes kaikki voitaisiin välttää ihmisten oikeilla päätöksillä ja teoilla. Me kuitenkin kapinoimme Jumalaa vastaan emmekä ymmärrä, kuinka Hän ollessaan hyvä, sallii samalla tämän pahuuden.
Olemmeko unohtaneet, että Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon. Ja vastuun sen seurauksista.
Kun jonain päivänä joudun tekemään tiliä elämästäni, saattaa olla edessä vaikeita kysymyksiä. Mitä tein elämälläni, joka oli annettu minulle lahjaksi? Tiesinkö, että maailmassa oli huonompiosaisia kuin olin itse? Olisinko voinut tehdä jotain heidän auttamisekseen? Teinkö tarpeeksi?

 

 

 

Aivoitus lehdestä 1/08

( aikaisemmin 15.9.07 Etelä-Suomen Sanomat)

 

 

Jos meiltä kysyttäisiin, haluaisimmeko järjestelmän, joka toteuttaa unelman ihmisen vapaudesta, mutta edellyttää, että vuodessa sen toteuttamiseksi on annettava 400 ihmisuhria, pitäisimme ehdotuksen tekijää barbaarina ja murhaajana. Elämän kunnioittamisen nimissä emme missään tapauksessa voisi hyväksyä tehtyä ehdotusta. Kuitenkin järjestelmä on koko ajan käytössä.
Suomessa kuolee liikenteessä noin 400 henkeä vuodessa. Määrä on viime vuosina ollut laskusuunnassa, mikä on ollut seurausta siitä, että  kuolemaan johtavat jalankulku- ja pyöräilyonnettomuudet ovat vähentyneet. Se lienee seurausta lähinnä kevyenliikenteen väylien lisääntymisestä.
Autoliikenteessä sen sijaan kuolemaan johtavien onnettomuuksien määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla. Onko mitään muuta elämänaluetta, jolla hyväksymme ihmisen väkivaltaisen kuoleman yhtä helposti kuin liikenteessä?
Kuuntelin viisasta ylikomisaarioita, joka sanoi, että jo termi onnettomuus on yritys torjua tosiaasoita. Ikään kuin liikenteessä kuljettaisiin koko ajan onni matkassa, mutta kun se joskus jää pois, seuraa onnettomuus.
Liikennettä työkseen seuraava poliisimies sanoi, että hän on vain hyvin harvoin törmännyt siihen, että kyseessä on onnettomuus. Kolareille ja ulosajoille löytyy useimmiten selitys, ja se selitys on lähes yhtä usein inhimillinen tekijä. Kuljettaja on tavalla tai toisella aiheuttanut onnettomuuden, milloin lievemmin , milloin vakavammin seurauksin. Onnettomuus se on tietenkin ollut sille toiselle osapuolelle, joka on joutunut sattumalta virheen, laiminlyönnin tai välinpitämättömyyden uhriksi.
Nostammeko vain kädet pystyyn ja toteamme, että liikenneturvallisuutta ei voi parantaa?
Valtioneuvoston periaatepäätöksessä tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta on 37 kohtaa. Siinä ovat mukana mm. tiestön kunto, viranomaisten keskinäiseen yhteistyöhön, nopeuksiin ja päihteisiin liittyviä parannusehdotuksia.
Periaatepäätöksessä edellytetään, että vuoteen 2010 mennessä liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä vähenisi 250:een ja vuoteen 2025 mennessä 100 kuolleeseen.
Tavoitteet ovat vaativia. Nykyvauhdilla tuntuu, että 2010 tavoite ei mitenkään voi toteutua, sillä viranomaisetkin ovat ymmällään siitä, mitkä toimenpiteet vaikuttaisivat kaikkein tehokkaimmin kuolemantapausten vähenemiseen.
Vaikka rakenteelliset seikat ovat tärkeitä, tärkeämpiä ovat kuitenkin asenteet. Vakavin piittaamattomuus liittyy rattijuopumukseen. Rattijuoppojen osuus kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa on kasvanut. Rattijuopumus on oikeastaan aina itsemurhayritys, jossa riskinä on myös toisen ihmisen henki.
Jos tätä hulluutta tarkkailisi joku ihmiskuntaa tuntematon tarkkailija, hän saattaisi ajatella, että kyse on oudosta rituaalista, jossa pyöveliksi valittu aloittaa menot nauttimalla uhritoimitukseen kuuluvaa juomaa ennen kuin lähtee toteuttamaan henkensä kaupalla hänelle määrättyä tehtävää: etsimään ihmisuhria.

 

päätoimittaja Heikki Hakala